Kyläyhdistys

Liedenpohjan kyläyhdistys r.y. rekisteröitiin keväällä 2000. Aikaisemmin kylällä on toiminut kylätoimikunta usean vuoden ajan.

Rekisteröinnin jälkeen kyläyhdistys vuokrasi hieman rapistumaan päässeen Liedenpohjan Wanhan Koulun Virtain kaupungilta ja alkoi talkoovoimin, kyläläisten avustuksella kunnostaa omaa kylätaloa. Wanhan Koulun kunnostaminen aloitettiin ulkoseinien maalauksella kesällä 2000. Ja seuraavana vuonna siirryttiin sitten jo sisätilojen maalaamiseen ja muuhun kunnostamiseen.

Kyläyhdistyksen johtokunta kokoontuu noin kerran kuukaudessa tai aina tarpeen vaatiessa. Viralliset, sääntömääräiset kokoukset pidetään keväällä ja syksyllä. Lisäksi kyläyhdistys järjestää erilaisia tapahtumia kylällä, kuten keväällä laskiaistapahtuman ja pääsiäiskokon, kesällä mm. kesätorin ja taas joulun aikaan joulumyyjäiset.

Kesällä 2007 Liedenpohjan kyläyhdistys vuokrasi Virtain kaupungilta alueen venelaiturin rakentamista varten. Tontilla on mökki, Mäntypirtti. Mökkiä ja rantaa aletaan kunnostaa pikkuhiljaa mm. talkoita järjestetään aina tarpeen vaatiessa. Mökkiä saa tulevaisuudessa vuokrata.

Liedenpohjan kyläyhdistyksen jäseneksi pääsee maksamalla jäsenmaksun (v. 2011. 5 €) piakkoin postin mukana saapuvalla laskulla . Jäsenyydelle ei ole ikärajaa.

Yhdistyksen säännöt löytyvät jokaiselta hallituksen jäseneltä.

Vuonna 2011 kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluvat:

Puheenjohtaja

  • Kai Maijala, p.041-7491294

Sihteeri

Jäsenet:

  • Elsi Säynäjoki
  • Armi Tomperi, p. 050-3560230
  • Tuija Vallinmäki, p. 040-7342696
  • Tuula Ylä-Tulijoki, p.050-3206422
  • Vilho Veija, p.044-2613651
  • Anneli Lehtovaara, p.050-3584398

Varajäsenet:

  • Sari Ilvesaho-Setälä – Tuija Vallinmäen varajäsen
  • Eero Olkkonen – Anneli Lehtovaaran varajäsen
  • Ulla Ala-Sulkava – Armi Tomperin varajäsen
  • Jukka Lahdenmäki – Tuula Ylä-Tulijoen varajäsen
  • Rami Raitanen – Elsi Säynäjoen varajäsen
  • Toini Keskinen – Vilho Veijan varajäsen